Sananlaskuja II
Kuka on noussut taivaaseen ja astunut sieltä alas? Kuka on koonnut kouriinsa tuulen? Kuka on sitonut vedet vaipan sisään? Kuka on kohdalleen asettanut maan ääret kaikki? Mikä on hänen nimensä ja mikä hänen poikansa nimi, jos sen tiedät? (Snl 30:4)
Edellä olevaan sanalaskuun viittaa myös Jobin kirjan jae, jossa Jumala puhuu Jobille:
Missä olit silloin, kun minä maan perustin? Ilmoita se, jos ymmärryksesi riittää. (Job. 38:4)
Vilppi ja valhepuhe pidä minusta kaukana. Älä köyhyyttä, älä rikkautta minulle anna; anna minulle ravinnoksi määräosani leipää, etten kylläisenä tulisi kieltäjäksi ja sanoisi: "Kuka on Herra?" ja etten köyhtyneenä varastaisi ja rikkoisi Jumalani nimeä vastaan. (Snl 30:8-9)
Voi sukua, joka isäänsä kiroaa eikä siunaa äitiänsä;
sukua, joka on omissa silmissään puhdas, vaikka ei ole pesty liastansa!
Voi sukua - kuinka ylpeät ovatkaan sen silmät ja kuinka korskea silmänluonti -
sukua, jonka hampaat ovat miekkoja ja leukaluut veitsiä syödäksensä kurjat maasta pois ja köyhät ihmisten joukosta! (Snl 30:11-14)
Sillä maitoa pusertamalla saa voin, nenää pusertamalla saa veren, ja vihoja pusertamalla saa riidan. (Snl 30:33)
Kelpo vaimon kuka löytää? Sellaisen arvo on helmiä paljon kalliimpi.
Hänen miehensä sydän häneen luottaa, eikä siltä mieheltä riistaa puutu.
Hän tekee miehellensä hyvää, ei pahaa, kaikkina elinpäivinänsä.
Hän puuhaa villat ja pellavat ja halullisin käsin askartelee.
Hän on kauppiaan laivojen kaltainen: leipänsä hän noutaa kaukaa.
Kun yö vielä on, hän nousee ja antaa ravinnon perheellensä, piioilleen heidän osansa.
Hän haluaa peltoa ja hankkii sen, istuttaa viinitarhan kättensä hedelmällä.
Hän voimalla vyöttää kupeensa ja käsivartensa vahvistaa.
Hankkeensa hän huomaa käyvän hyvin, ei sammu hänen lamppunsa yöllä.
Hän ojentaa kätensä kehrävarteen ja käyttelee värttinää kämmenissään.
Hän avaa kätensä kurjalle, ojentaa köyhälle molemmat kätensä.
Ei pelkää hän perheensä puolesta lunta, sillä koko hänen perheensä on puettu purppuravillaan.
Hän valmistaa itsellensä peitteitä; hienoa pellavaa ja punapurppuraa on hänen pukunsa.
Hänen miehensä on tunnettu porteissa, maanvanhinten seassa istuessansa.
Hän aivinapaitoja tekee ja myy, vöitä hän kauppiaalle toimittaa.
Vallalla ja kunnialla hän on vaatetettu, ja hän nauraa tulevalle päivälle.
Suunsa hän avaa viisauden sanoihin, hänen kielellään on lempeä opetus.
Hän tarkkaa talonsa menoa, eikä hän laiskan leipää syö.
Hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä:
"Paljon on naisia, toimellisia menoissaan, mutta yli niitten kaikkien kohoat sinä".
Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää!
Suokaa hänen nauttia kättensä hedelmiä, hänen tekonsa häntä porteissa ylistäkööt. (Snl 31:10-31)